Pesto-reseptejä

lokak. 25, 2017 0 comments

Tähän kirjoitukseen tulen keräilemään erilaisia pestoreseptejä. 

Pesto on kotoisin Italiasta ja on perinteisimmillään yrttinen tahna/kastike, jossa yhdistyvät basilika, valkosipuli, oliiviöljy, pinjansiemenet ja parmesaani tai pecorinojuusto. 
Pestoa voi kuitenkin tehdä myös melkein mistä tahansa yrtistä, kuten vaikkapa Rucolasta, nokkosesta tai pinaatista. Punainen pesto taas valmistetaan aurinkokuivatuista tomaatista. Punaiseen pestoon usein lisätään myös oreganoa basilikan lisäksi.

Pesto nautitaan tyypillisimmillään pastan tai tuoreen leivän kanssa, mutta se on myös oivallinen kalan kaveri. 

Pesto on sen verran voimakasaromista, että esimerkiksi yhden hengen pasta-annokseen riittää usein 1-2tl pestoa. Pecorino ja parmesaani ovat myös aika suolaisia juustoja joten suolan lisäämisen kanssa saa olla varovainen.


PINAATTIPESTO KALALLE

  • 5 nappia pakastepinaattia tai suuri kourallinen tuorepinaattia
  • rouhaisu mustapippuria
  • 5 saksanpähkinää (voit myös käyttää pinjansiemeniä)
  • 20g parmesaania
  • 3rkl oliiviöljyä
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 3-4 kaprista
  • suolaa
  • 2 valkosipulin kynttä
  • (1rkl turkkilaista jogurttia) 





Jogurtin lisäsin vain pehmentämään makua koska lohiceviche on suhteellisen hapanta. Jätä se pois jos teet esim pastaa varten pestoa.


Sulata pakastepinaatti tai hienonna tuorepinaatti ja laita blenderiin. Lisää pähkinät, raastettu parmesaani ja muut ainekset. Sekoita blenderissä tasaiseksi. Done.

Lisää pestoa juuri keitetyn ja valutetun pastan päälle ja sekoita tasaisesti pastaan. Esimerkiksi 3-4 hengelle tehtyyn pastaan tarvitset n.3 ruokalusikallista pestoa. 

Pesto säilyy tiiviissä purkissa jääkaapissa n. viikon.


--------------------------------------------------------------------------------------

Tämän seuraavan peston tekaisin kun kuulin että ystäväni Sanna tulee kuin tuleekin pikavisiitille, vaikka hetken se näytti epätodennäköiseltä. Hänen ilmoittaessaan olevansa tullessaan sitten varsin nälkäinen, ja lihapullataikinan ollessa jo jääkaapissa maustumassa muutenkin, päätin tehdä pullien kaveriksi pastaa ja pestoa sekä alkupalaksi tomaatti-mozzarellasalaatin.
-Suosittelen muuten investoimaan vähän parempaan pastaan. 1,89€ kustansi tämä, eikä muuten tule tahmaista löllöpastaa-
Ilmeisesti lopputulos oli varsin onnistunut, ystäväni ilmoitti ettei ole koskaan niin vieraskorea että kehuisi ruokaa syyttä, mutta tämä oli todella hyvää. Olen otettu! 😋

VIHREÄ PINAATTI-BASILIKAPESTO

  • kourallinen pinaattia
  • kourallinen basilikan lehtiä
  • 40g parmesaania
  • 2 valkosipulin kynttä raastettuna
  • 6-7 saksanpähkinää (voit myös käyttää pinjansiemeniä tai jopa cashewpähkinöitä)
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1dl oliiviöljyä

Sekoita kaikki ainekset blenderissä. Reiluun puoleen pakettiin pastaa sekoitin 3 kukkurallista ruokalusikallista pestoa. 

Nam nam!

--------------------------------------------------------------------------------------
Pinaattipesto auringonkukan siemenillä
  • 1dl kuorittuja auringonkukansiemeniä (ostin pussin valmiiksi kuorittuja)
  • 1 valkosipulinkynsi raastettuna
  • 1/2 sitruunan mehu
  • loraus vettä (n.1/4dl)
  • 3 nappia pakastepinaattia
  • suolaa ja pippuria maun mukaan
  • loraus oliiviöljyä
Kaada siemenet kulhoon, kaada päälle sitruunan mehu, loraus vettä, raastettu valkosipuli, puoliksi sulaneet pinaattinapit, suola ja pippuri. Anna liota 10 minuuttia. Heitä blenderiin ja lisää loraus oliiviöljyä. Hurauta hetki. Pestoon saa jäädä purutuntumaa... 
Sekoita pastaan ja nauti!

Kommentit

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…

MEDIAKORTTI

Kotigourmeeta Media Kit by Hanna Visca